Keskusteluja rouva komendantin kanssa

Asuntolamme johtaja eli komendantti on pieni ja useimmiten hyvin kiukkuinen nainen, jonka huoneen ohi kuljetaan hipihiljaa. Kun hän yhtenä päivänä marssi ilmoittamatta huoneeseemme, koko huoneen vallannut kollektiivinen järkytys oli sanoinkuvaamaton.

-Etsin teitä.

-Minua?

-Juuri teitä.

Maailmanloppu tuntui juuri tulleen monta askelta lähemmäksi.

-Olkaa hyvä ja kertokaa minulle kuinka korkeita taimia näistä tomaatinsiemenistä kasvaa.

Komendantti ojensi värikkään siemenpussin. Sen kyljessä luki suomeksi KIRSIKKATOMAATTEJA. Aloin tavata kasvatusohjeita.

-Tässä ei sanota. Mutta nämä ovat sellaisia pieniä tomaatteja.

-Minä pidän pienistä tomaateista. Oi, kirsikkatomaatit ne vasta ovatkin ihania!  Mutta kuulkaa, haluaisin istuttaa nämä tomaatit datšalleni. Kiipeääkö tämä lajike seinää pitkin?

-Anteeksi…?

-Kasvaako tämä seinällä niin kuin viinirypäle?

Tuijotin paperipussia. Käänsin ohjeita venäjäksi. Siemenet kylvetään sisälle maaliskuussa. Taimiväli 45cm, istutetaan ulos avomaalle toukokuussa.

-Puutarhanhoito ei oikein ole minun alaani, mutta luulisin näiden olevan sellaisia… tavallisia tomaatteja.

-Mutta kuulin, että on sellaisiakin kirsikkatomaattilajikkeita, jotka kiipeävät seinää pitkin.

-Rouva komendantti, minä en oikein tiedä näistä tomaateista. Sopiiko teille, että soitan illalla äidilleni ja kysyn häneltä, mikä voisi olla sellainen kiipeävä lajike?

-Soittakaa. Ja tulkaa sitten kertomaan minulle. Mutta muistakaa, niiden tulee olla kirsikkatomaatteja.

3 kommenttia artikkeliin ”Keskusteluja rouva komendantin kanssa

  1. Olipa kiva, että löysin tänne blogiini jättämäsi tykkäyksen kautta! Pietari on nimittäin viime aikoina alkanut jostakin syystä houkutella matkakohteena ja on kiva lukea suomalaisen kokemuksia sieltä – erityisesti, koska kirjoitat näin hauskalla ja elävällä tavalla :).

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Pietarissa on ihan hurjasti nähtävää, tervetuloa vaan visiitille – onko ollut mielessä reissu lasten kanssa vai aikuisporukalla? (:

      Tykkää

Jätä kommentti