Gallery

Nukun hiljaa kirkkomaassa

DSC_6426

Буду тихо на погосте
Под доской дубовой спать,
Будешь, милый, к маме в гости
В воскресенье прибегать –
Через речку и по горке,
Так что взрослым не догнать,
Издалека, мальчик зоркий,
Будешь крест мой узнавать.

Nukun hiljaa kirkkomaassa
tammilaudan alla
Kun sinä juokset sunnuntaina
äidin luokse poikani.
Joen poikki, vuoren yli
kiidät nopsin jaloin,
lapsen silmin näet kaukaa missä äidin risti seisoo.

DSC_6433

Знаю, милый, можешь мало
Обо мне припоминать:
Не бранила, не ласкала,
Не водила причащать.

Muistoja vain kourallisen jätin armas sinulle:
en piiskannut, en hyväillyt
en vienyt ehtoolliselle.

DSC_6453


Kuvat Aleksanteri Nevskin luostarista (Свято-Троицкая Александро-Невская лавра).

Runo (Буду тихо на погосте/Nukun hiljaa kirkkomaassa) Anna Ahmatova, käännös Marja-Leena Mikkola.

 

Lisää Kahvia, Больше Кофе!

Seuraa kahvilavinkki.

Pikkuinen hipsterimaineen saanut kahvila Больше Кофе! (Bolshe Kofe!) majailee bunkkerin näköisessä rakennelmassa Gorkovskayan metroaseman ja Nevan puolivälissä. Sen erikoisuuksia ovat tatuointeihin hurahtaneet tarjoilijat, eriparikahvikupit, ylenpalttinen krääsä & kitsch, kaupungin paras 43 ruplan espresso ja alueen lastenvaunukansan tukikohdaksi muodostunut terassi, joka sulkee syksyllä viimeisenä ja aukeaa keväällä ensimmäisenä.

Tarjolla myös muita etiopialaisista kahvipavuista valmistettuja erikoiskahveja ja pietarilaisittain hyvin poikkeuksellisesti jopa suodatinkahvia (77 ruplaa), isoja mukillisia vaahtokarkkikaakaota, makeita ja suolaisia leivonnaisia, erilaisia puuroannoksia sekä hyvänä päivänä keittoja, salaatteja ja panineja.

Больше кофе! (Bolshe Kofe!) Aleksanterinpuistossa (Александровский парк, Aleksandrovskiy park), noin 50 metriä Gorkovskayan metroasemalta etelään Pietari-Paavalin linnoitusta kohti.

Kahvilalla ei ole kunnollisia nettisivuja, mutta on esitelty karttoineen päivineen esimerkiksi mainiossa KudaGo-porttaalissa ja VKontaktessa.

Pajusunnuntai

Vaikka uusimman kellonsiirtoepisodin myötä Suomessa ja Pietarissa eletään samassa ajassa, tänä vuonna pääsiäistä vietetään Venäjällä vasta viikkoa myöhemmin: kun lännessä jo tuskastuneena kootaan ensimmäisen pääsiäispäivän seitsemättä kinderyllätystä, idässä vietetään pajusunnuntaita (вербное воскресенье).

Pääsiäisen lähestymisen huomaa selvimmin pajunkissamummoista, jotka valtaavat kaupungin muutamaa päivää ennen pajusunnuntaita.

Jokaiseen kadunkulmaan ilmestyy lukuisia myyntipöytiä, joilla makaa siististi sidottuja oksanippuja. Kymmenen varvun nippu maksaa yleisimmin 50-150 ruplaa (noin 0,8-2,5 euroa), ja ennen kotiin viemistä pajunoksat on tapana siunata kirkossa. Uskonnollisimmille pajunkissat symboloivat piinaviikon eli venäläisittäin “Suuren viikon” alkua, muille ennen kaikkea kevään tuloa.

Vaikka pajusunnuntaina ei virpomispalkkojen perässä juoksentele yhtäkään pikkunoitaa, suomalaisen virpomisperinteen itäistä tapaa muistuttaen lapset toivottavat läheisille onnea ja terveyttä pajunoksat käsissään: «Будь здоров, как верба» – Ole terve kuin paju.

Ei aina kesää kohti

Jos Suomessa kellojen siirtämisen järjettömyydestä maristaan joka syksy ja varsinkin joka kevät, Venäjällä kyseisinä ajankohtina jännitetään, siirretäänkö viisareita tällä kertaa ja jos siirretään, mihin suuntaan.

Tsaarin aikana alkanutta kellojen siirtämisen historiaa riittää kronikaksi asti, mutta kesällä 2011 istuva presidentti Medvedev yllättäen päätti, että yhdessätoista aikavyöhykkeessä on kaksi liikaa ja ikuisessa kesäajassa kaikki on paremmin: kellot jätettiin tuosta syksystä alkaen siirtämättä ja pari aikavyöhykettä yhdistettiin, jotta vyöhykkeiden määrä putoaisi presidentin tahdon mukaisesti yhdeksään.

Päätös osoittautui fiaskoksi: Moskovassa aurinko nousi vuoden pimeimpinä päivinä vasta kymmeneltä, pohjoisilla alueilla päätökseen reagoitiin lakkoilemalla ja idässä järjestettiin toistuvia mielenosoituksia, joissa vaadittiin paluuta vanhoihin aikavyöhykkeisiin ja erillisiin kesä- ja talviaikoihin.

Alle vuotta myöhemmin, Putinin palattua pääministerin paikalta takaisin presidentiksi kansan protestiin reagoitiin ja muutaman vuoden odotuksen jälkeen laki kumottiin Duumassa äänin 442-1; Venäjä riemuitsi, Putin sai taaksensa kellonsiirtomyönteisiä kannattajia ja viimein syksyllä 2014 kelloja siirrettiin tunti taaksepäin – ei kuitenkaan aiemman mallin mukaisesti seuraavaan maaliskuuhun asti, vaan lopullisesti, pysyvästä kesäajasta pysyvään talviaikaan.

Seuraavaa päätöstä odotellessa.

Silta meren yli Kronstadtiin

Suomenlahdella, kymmenen kilometrin päässä mantereesta sijaitsee Kotlinin saari ja sen itäpäässä Kronstadtin kaupunki.

Koska tämä on Venäjä, saarelle on tietenkin täytynyt rakentaa silta.

Koska Venäjä-aiheiseen assosiatioketjuun saattaa ohikiitävän hetken verran etäisesti liittyä suuruudenhulluus, saari on yhdistetty mantereeseen sekä pohjois- että eteläpuolelta silloilla, joilla kummallakin kulkee kuusikaistainen moottoritie.

Pähkähullulta vaikuttavan rakennusprojektin taustalla on kuitenkin yllättäen lähes humaani tai vähintäänkin historiallinen tausta – sen lisäksi, että se täydentää Pietarin kaupunkia kiertävän kehätien, se toimii Nevanlahtea tulvilta suojelevana patona. Patorakennelmasta haaveiltiin 1700-luvulta asti, suunniteltiin kaksi vuosisataa ja siirryttiin toteutusvaiheeseen vuonna 1979: projekti päätettiin useita kertoja jättää kesken milloin mistäkin syystä, mutta saatiin lopulta päätökseen vuonna 2011.

Vaikka Nevanlahden ylittävän bussin likaisten ikkunoiden läpi ei paljoa näekään, matka sillan yli Kronstadtiin on absurdi: tie on highway keskellä merta, valtatie ei-minnekään, kuusi kaistaa aallokossa; mummot ovat ehtineet taivastella tattarin hinnannousua ja radio toivottaa hyvää naistenpäivää kolmesti ennen kuin ranta on näkyvissä ja bussi jättää matkalaiset Kronstadtin keskustaan.

Kronstadt on ennen kaikkea yksi Venäjän laivastotukikohdista ja vuoden 1921 surullisenkuuluisan matruusikapinan näyttämö, mutta vierailijalleen se näyttäytyy suloisena merenrantakaupunkina, joka on yli-inspiroitunut merimiesteemasta: Kronstadt on täynnä amiraalien muistomerkkejä, joka toisella vastaantulijalla on yllään laivaston univormu, pääaukion kivetykseen on sommiteltu ankkuri ja Hagia Sofian mieleen tuova Pyhän Nikolauksen Laivastokatedraali lupaa suojella merenkulkijoita.

Kronstadt: Bussi 101 (25 ruplaa) metroasema Staraya  Derevnyalta tai marshrutka 405 (noin 70 ruplaa) metroasema Chernaya Rechkalta. 

Siniristiliput alemman kuvan oikeassa reunassa ovat Venäjän laivaston lippuja.