Lisää Kahvia, Больше Кофе!

Seuraa kahvilavinkki.

Pikkuinen hipsterimaineen saanut kahvila Больше Кофе! (Bolshe Kofe!) majailee bunkkerin näköisessä rakennelmassa Gorkovskayan metroaseman ja Nevan puolivälissä. Sen erikoisuuksia ovat tatuointeihin hurahtaneet tarjoilijat, eriparikahvikupit, ylenpalttinen krääsä & kitsch, kaupungin paras 43 ruplan espresso ja alueen lastenvaunukansan tukikohdaksi muodostunut terassi, joka sulkee syksyllä viimeisenä ja aukeaa keväällä ensimmäisenä.

Tarjolla myös muita etiopialaisista kahvipavuista valmistettuja erikoiskahveja ja pietarilaisittain hyvin poikkeuksellisesti jopa suodatinkahvia (77 ruplaa), isoja mukillisia vaahtokarkkikaakaota, makeita ja suolaisia leivonnaisia, erilaisia puuroannoksia sekä hyvänä päivänä keittoja, salaatteja ja panineja.

Больше кофе! (Bolshe Kofe!) Aleksanterinpuistossa (Александровский парк, Aleksandrovskiy park), noin 50 metriä Gorkovskayan metroasemalta etelään Pietari-Paavalin linnoitusta kohti.

Kahvilalla ei ole kunnollisia nettisivuja, mutta on esitelty karttoineen päivineen esimerkiksi mainiossa KudaGo-porttaalissa ja VKontaktessa.

Silta meren yli Kronstadtiin

Suomenlahdella, kymmenen kilometrin päässä mantereesta sijaitsee Kotlinin saari ja sen itäpäässä Kronstadtin kaupunki.

Koska tämä on Venäjä, saarelle on tietenkin täytynyt rakentaa silta.

Koska Venäjä-aiheiseen assosiatioketjuun saattaa ohikiitävän hetken verran etäisesti liittyä suuruudenhulluus, saari on yhdistetty mantereeseen sekä pohjois- että eteläpuolelta silloilla, joilla kummallakin kulkee kuusikaistainen moottoritie.

Pähkähullulta vaikuttavan rakennusprojektin taustalla on kuitenkin yllättäen lähes humaani tai vähintäänkin historiallinen tausta – sen lisäksi, että se täydentää Pietarin kaupunkia kiertävän kehätien, se toimii Nevanlahtea tulvilta suojelevana patona. Patorakennelmasta haaveiltiin 1700-luvulta asti, suunniteltiin kaksi vuosisataa ja siirryttiin toteutusvaiheeseen vuonna 1979: projekti päätettiin useita kertoja jättää kesken milloin mistäkin syystä, mutta saatiin lopulta päätökseen vuonna 2011.

Vaikka Nevanlahden ylittävän bussin likaisten ikkunoiden läpi ei paljoa näekään, matka sillan yli Kronstadtiin on absurdi: tie on highway keskellä merta, valtatie ei-minnekään, kuusi kaistaa aallokossa; mummot ovat ehtineet taivastella tattarin hinnannousua ja radio toivottaa hyvää naistenpäivää kolmesti ennen kuin ranta on näkyvissä ja bussi jättää matkalaiset Kronstadtin keskustaan.

Kronstadt on ennen kaikkea yksi Venäjän laivastotukikohdista ja vuoden 1921 surullisenkuuluisan matruusikapinan näyttämö, mutta vierailijalleen se näyttäytyy suloisena merenrantakaupunkina, joka on yli-inspiroitunut merimiesteemasta: Kronstadt on täynnä amiraalien muistomerkkejä, joka toisella vastaantulijalla on yllään laivaston univormu, pääaukion kivetykseen on sommiteltu ankkuri ja Hagia Sofian mieleen tuova Pyhän Nikolauksen Laivastokatedraali lupaa suojella merenkulkijoita.

Kronstadt: Bussi 101 (25 ruplaa) metroasema Staraya  Derevnyalta tai marshrutka 405 (noin 70 ruplaa) metroasema Chernaya Rechkalta. 

Siniristiliput alemman kuvan oikeassa reunassa ovat Venäjän laivaston lippuja.

Tanssi yli kattojen – se toinen näköalapaikka

Pietarissa on virallinen ja virallinen epävirallinen näköalapaikka.

Virallinen on Iisakinkirkon näköalatasanne, jonne kiivetään varttitunniksi kilpailemaan japanilaisturistien kanssa elintilasta ja häkeltymään Pietarin kolmesataavuotisesta loistosta.

Se toinen on Etagin katto.

krisha2

Kauniina päivänä sinne mennään eväskorin ja skumppapullon kanssa aikaisin aamulla, vallataan säkkituoli, pöytäryhmä tai kulma tekonurmelta ja istutaan iltaan asti. Päivä kuluu smetana- ja hilloblinejä syöden ja tentteihin opiskellen, tee-se-itse-sähköjohtoviritelmiä ja ukkosenjohtimeksi arveltua metallitankoa ihmetellen ja laskien, kuinka katolla kuvatun tanssi- tai skeittivideon taustalle päätyikään.

krisha3

Loft Project Etagi

Ligovskiy Prospekt 74, kulku katolle viidennestä kerroksesta.

Katolle pääsy ilmainen klo 9-11 välisenä aikana, muulloin 250 ruplaa.

Mistä puhumme kun puhumme Toven rakkaasta

Muutaman korttelin päässä Iisakinkirkosta (siitä, jota rakennettiin 40 vuotta) sijaitsee taidemuseo, jonka moni Pietarissa pidempiäkin aikoja viettävä jättää väliin vain siksi, ettei sen nimi ole Eremitaasi.

Eihän pieni ja hivenen kotikutoisen oloinen, muutamaa näyttelyä kerrallaan isännöivä РОСФОТО (Rosfoto) valokuvamaailman suuria nimiä ole, mutta mitä tavallisimmalta venäläiseltä kerrostalolta näyttävän rakennuksen uumeniin on piilotettu varsin tasokasta valokuvataidetta. Lisäksi museo on interiöörinsäkin puolesta elämys natisevine puulattioineen, kapeine, käytävämäisine näyttelytiloineen ja isompien huoneiden nurkissa komeilevine kakluuneineen.

Tällä hetkellä Rosfotossa on näytillä Theo Freyta, monipuolinen kattaus 1800-luvun valokuvia ja Pietarin Suomen-instituutin kanssa yhteistyössä koottu Tove Jansson -näyttely. “Tove Jansson – To Live, to Dream, to Fly” (Туве Янссон. Жить, мечтать, парить) on ennen kaikkea henkilökuvaus, ja muumit ovat paljon pienemmässä osassa kuin esimerkiksi viimevuotisessa Ateneumin näyttelyssä. Lisäksi kuvat on puhtaan kronologian sijaan jaoteltu miljööteemaisesti: Janssonin elämää käsitellään hänen kotikulmiensa, taiteilija-ateljeensa ja kesäasumuksensa, Porvoon edustalla sijaitsevan Klovharun saaren kautta. Kauniisti, kohdettaan kunnioittaen.

Mutta.

Miksi Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän rooli hänen taiteessaan sivuutetaan lähes alleviivaavasti – jopa siinä määrin, että erään kuvan alla kerrotaan Toven poikaystävän (парень, englanninkielisessä tekstissä boyfriend) keksimistä lempinimistä?

Kaikki mitä meidän (tänään) tarvitsee tietää

Suomessa lausahdus ”se kuuluu yleissivistykseen” ei tarkoita enää muuta kuin sanojansa jämähtäneen wikipediattomalle 1900-luvulle, mutta Venäjällä Общепринятое знание elää ja voi hyvin.

Yleissivistyksen nimissä lääketieteen tutkinto-ohjelmaan kuuluu laajahkoja kursseja muun muassa taloustieteestä ja Venäjän historiasta. Valmistavassa tiedekunnassa lähes kaikki humanistiset aineet on kuitenkin ympätty yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kulkee mystisellä nimellä лингвострановедение (lingvostranovedenie, kielialuemaantiede) ja pitää sisällään historiaa, maantiedettä, kirjallisuutta, uskontoa, lingvistiikkaa ja huhujen mukaan myös hieman kirkkoslaavia.

Ottamatta sen kummemmin kantaa kurssijaon järkevyyteen lingvoksi ristimämme aine on kielitaidon kehittämisen kannalta loistava. Tunnit ovat täynnä asiaa Venäjästä venäläisestä näkökulmasta venäjän kielellä  – harmi vain, että nykyisellä kielenosaamisellani tuntien anti jää kovin kepoiseksi. En vain yksinkertaisesti pysy mukana vuosisadasta ja maanosasta toiseen hyppimisessä tai varsinkaan erityissanastossa: viimeksi opiskelimme tulivuorten toimintaa ja Siperian jokien kalalajeja, edellisellä kerralla sanastolistalla oli seitsemän erilaista laivaa. (Tiesin soutuveneen ja risteilijän, loput olivat karaabeli, kuunari, regatta, proomu ja jokilautta.)

Ensi viikon lingvo jää väliin, koska tiistaina vietetään kansallisen yhtenäisyyden päivää (День народного единства). Oli yleisesti tiedossa, että tiistai on vapaapäivä, mutta kellekään ei ollut juolahtanut mieleen selvittää miksi. Ylimääräiseksi kotitehtäväksi napsahti siten venäläisiin juhlapyhiin tutustuminen yleissivistävästi.

***

(Kuva kysyy puolestani, miksi joka ikisen täällä myytävän vihon kannessa lukee VIHKO).

Sanovat Venäjää kehitysmaaksi – opiskelijan terveystarkastus

Sähköisen tietokannan sijaan yliopistosairaalassamme on huone 41, jonka hyllyt notkuvat täpötäysiä paperimappeja. Vuosikursseittain järjestettyihin mappeihin on arkistoitu kaikkien oppilaitoksemme tuhansien opiskelijoiden terveystiedot – luentosaleihin ei ole asiaa ennen terveystarkastusta, mikä tarkoittaa jokasyksyistä näytteenottosirkusta ja käsin täytetyistä analyyseistä täyttyviä kansioita.

Huoneen 41 valtiatar on äreä valkotakkinen rouva, joka lyö kireästi pöytään seitsemän erilaista puoliksi täytettyä paperiarkkia. Hankalahkon kyrillisen lääkärikäsialan tulkitsemisen jälkeen lappuset paljastuvat lähetteiksi terveystarkastukseen kuuluvia kokeita varten. (Sähköiset lähetteet, ei Venäjällä.)

Ala-aulassa yksi vastaanoton hoitajista osaa kertoa, että virtsa- ja ulostenäytteitä varten ostetaan itse näytepurkit (á 15 ruplaa) aulan apteekkarilta. Tätä myyntivalttia ei kuitenkaan ole lainkaan näkyvillä ja palikkavenäjäni on koetuksella, mutta lopulta saan kipposet mukaani. Seuraavaksi pääsen toteamaan, ettei valottoman näytteenpurkitusvessan ovessa ei ole lukkoa, kopissa wc-paperia tai missään lähistöllä mahdollisuutta käsien pesuun.

Purkit jätetään yläkerran käytävän varrella olevalle pöydälle lähetteen – jossa lukee pelkästään sinnepäin kirjoitettu sukunimi ja näytteen tyyppi  – kanssa ja suunnataan verikoetta varten kohti vastaanottohuonetta numero 36.

Odotusaulassa ilmoittaudutaan jonon viimeiseksi kysymällä penkeillä istuvilta ”кто последний?” (kto pasledniy) ja painamalla nyökkäävän henkilön kasvot mieleen. Jono ei varmasti ole niin lyhyt kuin miltä se näyttää – kysymällä selviää, että Maria Petrovnan edessä on Alina Ivanovna, joka on lähtenyt ostoksille, ja hänen edellään on Irina Georgievna, joka on juuri nyt sairaalan kanttiinissa tilaamassa teetä, ja hänen edellään on Aleksei Ivanovits, joka sanoi menneensä ulos tupakalle ja niin edelleen.

Viimeistään toimenpidehuoneeseen päästessään unohtaa, ettei ole joko jossakin kolmannen maailman kyläsairaalassa tai vaihtoehtoisesti siirtynyt vuosikymmeniä ajassa taaksepäin: rikkinäisten lasiputkiloiden, antiikkisten petrimaljojen sekä yleisen likaisuuden ja kaoottisuuden keskellä verinäytteen ottava hoitaja viiltää ohuella lasilevyllä viillon sormeen, puristelee verta sormesta ja imee sitä vähä vähältä näyteputkiloon pipetillä. Kun verentulo ehtyy, hän käskee lepuuttaa kättä vähän aikaa alhaalla, kunnes veritippoja riittää lattialle asti. Tämän jälkeen jatketaan puristelua.

Operaation päätteeksi valmiit näyteputkilot jäävät korkittomina pöydän kulmalle, hoitaja antaa välittömän poistumiskäskyn ja ojentaa pinseteillään pienen tupollisen pumpulia haavan tyrehdyttämiseksi. Kiitän ja poistun, keuhkoröntgenkuvan otattaminen ja paluu huoneeseen 41 jääköön huomiseen.