Gallery

Nukun hiljaa kirkkomaassa

DSC_6426

Буду тихо на погосте
Под доской дубовой спать,
Будешь, милый, к маме в гости
В воскресенье прибегать –
Через речку и по горке,
Так что взрослым не догнать,
Издалека, мальчик зоркий,
Будешь крест мой узнавать.

Nukun hiljaa kirkkomaassa
tammilaudan alla
Kun sinä juokset sunnuntaina
äidin luokse poikani.
Joen poikki, vuoren yli
kiidät nopsin jaloin,
lapsen silmin näet kaukaa missä äidin risti seisoo.

DSC_6433

Знаю, милый, можешь мало
Обо мне припоминать:
Не бранила, не ласкала,
Не водила причащать.

Muistoja vain kourallisen jätin armas sinulle:
en piiskannut, en hyväillyt
en vienyt ehtoolliselle.

DSC_6453


Kuvat Aleksanteri Nevskin luostarista (Свято-Троицкая Александро-Невская лавра).

Runo (Буду тихо на погосте/Nukun hiljaa kirkkomaassa) Anna Ahmatova, käännös Marja-Leena Mikkola.

 

Lisää Kahvia, Больше Кофе!

Seuraa kahvilavinkki.

Pikkuinen hipsterimaineen saanut kahvila Больше Кофе! (Bolshe Kofe!) majailee bunkkerin näköisessä rakennelmassa Gorkovskayan metroaseman ja Nevan puolivälissä. Sen erikoisuuksia ovat tatuointeihin hurahtaneet tarjoilijat, eriparikahvikupit, ylenpalttinen krääsä & kitsch, kaupungin paras 43 ruplan espresso ja alueen lastenvaunukansan tukikohdaksi muodostunut terassi, joka sulkee syksyllä viimeisenä ja aukeaa keväällä ensimmäisenä.

Tarjolla myös muita etiopialaisista kahvipavuista valmistettuja erikoiskahveja ja pietarilaisittain hyvin poikkeuksellisesti jopa suodatinkahvia (77 ruplaa), isoja mukillisia vaahtokarkkikaakaota, makeita ja suolaisia leivonnaisia, erilaisia puuroannoksia sekä hyvänä päivänä keittoja, salaatteja ja panineja.

Больше кофе! (Bolshe Kofe!) Aleksanterinpuistossa (Александровский парк, Aleksandrovskiy park), noin 50 metriä Gorkovskayan metroasemalta etelään Pietari-Paavalin linnoitusta kohti.

Kahvilalla ei ole kunnollisia nettisivuja, mutta on esitelty karttoineen päivineen esimerkiksi mainiossa KudaGo-porttaalissa ja VKontaktessa.

Silta meren yli Kronstadtiin

Suomenlahdella, kymmenen kilometrin päässä mantereesta sijaitsee Kotlinin saari ja sen itäpäässä Kronstadtin kaupunki.

Koska tämä on Venäjä, saarelle on tietenkin täytynyt rakentaa silta.

Koska Venäjä-aiheiseen assosiatioketjuun saattaa ohikiitävän hetken verran etäisesti liittyä suuruudenhulluus, saari on yhdistetty mantereeseen sekä pohjois- että eteläpuolelta silloilla, joilla kummallakin kulkee kuusikaistainen moottoritie.

Pähkähullulta vaikuttavan rakennusprojektin taustalla on kuitenkin yllättäen lähes humaani tai vähintäänkin historiallinen tausta – sen lisäksi, että se täydentää Pietarin kaupunkia kiertävän kehätien, se toimii Nevanlahtea tulvilta suojelevana patona. Patorakennelmasta haaveiltiin 1700-luvulta asti, suunniteltiin kaksi vuosisataa ja siirryttiin toteutusvaiheeseen vuonna 1979: projekti päätettiin useita kertoja jättää kesken milloin mistäkin syystä, mutta saatiin lopulta päätökseen vuonna 2011.

Vaikka Nevanlahden ylittävän bussin likaisten ikkunoiden läpi ei paljoa näekään, matka sillan yli Kronstadtiin on absurdi: tie on highway keskellä merta, valtatie ei-minnekään, kuusi kaistaa aallokossa; mummot ovat ehtineet taivastella tattarin hinnannousua ja radio toivottaa hyvää naistenpäivää kolmesti ennen kuin ranta on näkyvissä ja bussi jättää matkalaiset Kronstadtin keskustaan.

Kronstadt on ennen kaikkea yksi Venäjän laivastotukikohdista ja vuoden 1921 surullisenkuuluisan matruusikapinan näyttämö, mutta vierailijalleen se näyttäytyy suloisena merenrantakaupunkina, joka on yli-inspiroitunut merimiesteemasta: Kronstadt on täynnä amiraalien muistomerkkejä, joka toisella vastaantulijalla on yllään laivaston univormu, pääaukion kivetykseen on sommiteltu ankkuri ja Hagia Sofian mieleen tuova Pyhän Nikolauksen Laivastokatedraali lupaa suojella merenkulkijoita.

Kronstadt: Bussi 101 (25 ruplaa) metroasema Staraya  Derevnyalta tai marshrutka 405 (noin 70 ruplaa) metroasema Chernaya Rechkalta. 

Siniristiliput alemman kuvan oikeassa reunassa ovat Venäjän laivaston lippuja.

Tanssi yli kattojen – se toinen näköalapaikka

Pietarissa on virallinen ja virallinen epävirallinen näköalapaikka.

Virallinen on Iisakinkirkon näköalatasanne, jonne kiivetään varttitunniksi kilpailemaan japanilaisturistien kanssa elintilasta ja häkeltymään Pietarin kolmesataavuotisesta loistosta.

Se toinen on Etagin katto.

krisha2

Kauniina päivänä sinne mennään eväskorin ja skumppapullon kanssa aikaisin aamulla, vallataan säkkituoli, pöytäryhmä tai kulma tekonurmelta ja istutaan iltaan asti. Päivä kuluu smetana- ja hilloblinejä syöden ja tentteihin opiskellen, tee-se-itse-sähköjohtoviritelmiä ja ukkosenjohtimeksi arveltua metallitankoa ihmetellen ja laskien, kuinka katolla kuvatun tanssi- tai skeittivideon taustalle päätyikään.

krisha3

Loft Project Etagi

Ligovskiy Prospekt 74, kulku katolle viidennestä kerroksesta.

Katolle pääsy ilmainen klo 9-11 välisenä aikana, muulloin 250 ruplaa.

Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkko, Pietarhovi

Kulkiessaan Pietarhovin loskaisissa puistoissa ja liukastellessaan Kesäpalatsin umpeen jäätyneitä suihkulähteitä reunustavilla portailla maaliskuun ensimmäisenä päivänä miettii lähinnä, miten upea paikka Pietarhovi voi olla kesällä.

Ennen kuin lähtee pois, kannattaa kuitenkin antaa kirkonkellojen johdattaa muutama sata metriä Kesäpalatsilta etelään, Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkolle. Palatsialueen vaalean eleganssin ja Suomenlahden jäämaiseman hiljaisuuden jälkeen vihreät portit, koristetiilet sekä kirkon eteisen ikkunalaudalla nököttävä kaktus vaativat viettämään luonaan oletettua enemmän aikaa.

petergofkirkkofinal

Turisteja ei kirkolla näy, paikallisia sitäkin enemmän: isiä opettamassa lapsiaan tekemään ristinmerkin ennen ja jälkeen kirkkokäynnin, tuohuksia paljaissa käsissään kantavia mummoja ja huivia huolellisesti päähänsä asettelevia nuoria naisia.

Vaikka lähinnä nähtävyyksinä toimivissa ortodoksikirkoissa ei pään peittämistä välttämättä naisilta edellytetäkään, uskonnollisessa käytössä olevissa kirkoissa se kuuluu asiaan.

petergovkirkkobwpetergofkirkko4

Pietarhoviin pääsee esimerkiksi minibussilla 404 Baltiskayan metroasemalta, 55 ruplaa. Kaupunkiin on Pietarista myös junayhteys (asema Новый Петергоф, Hovyi Petergof) ja kesäisin paikalle pääsee myös kantosiipialuksella.

Mistä ilahduin tänään (Pietarissa asumisen pientä luksusta)

  • Kaikkialle levittyneet, ihmisvoimin toimivat narikat: niin museoissa, yliopistolla kuin kauppakeskuksissakin voi jättää talvitakkinsa säilöön maksutta.
  • Raitiovaunuun noustessaan ei tarvitse tuskastua pikkuhiluja laskeviin babushkoihin, vaan voi suunnata suoraan vapaalle paikalle ja odottaa rahastajan saapumista.
  • Metro, jonka liikennöintiväli on parhaimmillaan puoli minuuttia.
  • Pienten kulmakioskien rapeakuoriset kaalipiirakat. Turkkilainen kahvi (kuuluu pienimmänkin puljun valikoimiin). Smetanasipsit. Bon Baton -leivosvaunun suklaamuffinit.
  • Anticafet – kahvilat, joissa maksetaan paikassa viettämäsi ajan mukaan. Pietarin ihanimmassa saa 3 ruplan minuuttihinnalla teen, keksien, WI-FI:n, lautapelien ja ties-minkä-ajanvietteen lisäksi myös erikoiskahveja.
  • Mahdollisuus lähteä lenkille Nevan rannalle ja päättää vasta väsyessään, monennenko sillan kohdalla kääntyy kotiin. Tai pidentää paluumatkaa kahdella kilometrillä ylittämällä kanaali vasta seuraavalla sillalla. Tai kiertää vielä lopuksi pehmeän alustan toivossa Jänissaaren ympäri. Tai paeta tuulensuojan puolelle. Tai auringon.

Mistä puhumme kun puhumme Toven rakkaasta

Muutaman korttelin päässä Iisakinkirkosta (siitä, jota rakennettiin 40 vuotta) sijaitsee taidemuseo, jonka moni Pietarissa pidempiäkin aikoja viettävä jättää väliin vain siksi, ettei sen nimi ole Eremitaasi.

Eihän pieni ja hivenen kotikutoisen oloinen, muutamaa näyttelyä kerrallaan isännöivä РОСФОТО (Rosfoto) valokuvamaailman suuria nimiä ole, mutta mitä tavallisimmalta venäläiseltä kerrostalolta näyttävän rakennuksen uumeniin on piilotettu varsin tasokasta valokuvataidetta. Lisäksi museo on interiöörinsäkin puolesta elämys natisevine puulattioineen, kapeine, käytävämäisine näyttelytiloineen ja isompien huoneiden nurkissa komeilevine kakluuneineen.

Tällä hetkellä Rosfotossa on näytillä Theo Freyta, monipuolinen kattaus 1800-luvun valokuvia ja Pietarin Suomen-instituutin kanssa yhteistyössä koottu Tove Jansson -näyttely. “Tove Jansson – To Live, to Dream, to Fly” (Туве Янссон. Жить, мечтать, парить) on ennen kaikkea henkilökuvaus, ja muumit ovat paljon pienemmässä osassa kuin esimerkiksi viimevuotisessa Ateneumin näyttelyssä. Lisäksi kuvat on puhtaan kronologian sijaan jaoteltu miljööteemaisesti: Janssonin elämää käsitellään hänen kotikulmiensa, taiteilija-ateljeensa ja kesäasumuksensa, Porvoon edustalla sijaitsevan Klovharun saaren kautta. Kauniisti, kohdettaan kunnioittaen.

Mutta.

Miksi Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän rooli hänen taiteessaan sivuutetaan lähes alleviivaavasti – jopa siinä määrin, että erään kuvan alla kerrotaan Toven poikaystävän (парень, englanninkielisessä tekstissä boyfriend) keksimistä lempinimistä?