Чашку чая, пожалуйста – Maa, jossa mäkkärissäkin tilataan teetä

Kansalliskielten, karttoihin merkittyjen rajojen ja poliittisten ideologioiden lisäksi maailman valtioita erottaa osin stereotyyppinenkin jako kahvimaihin ja teemaihin: briteillä on five o’clock tea´nsä, Pariisiin assosioidaan Eiffel-tornin lisäksi cafe au lait, italialainen espresso on käsite, japanilaiset yhdistetään monimutkaisiin teeseremonioihinsa ja suomessa vieraalta ei edes kysytä, tahtooko hän kahvia, kun kuppiin jo kaadetaan juhlamokkaa.

Venäjä on teemaa, sitä ei käy kiistäminen. Täkäläisessä teemaniassa on jotain kierolla tavalla samaa kuin suomalaisten kahvirakkaudessa: kuppitolkulla, arjessa ja juhlassa, kiireessä energiaboostina ja viikonloppuisin hyvänä syynä kutsua tuttuja kylään. Teetä ei kuitenkaan juoda kofeiiniriippuvuuden vuoksi, eikä iltateen juomista yksin kotona ollessaan voi väittää tupakkarinkiin verrattavaksi sosiaaliseksi tavaksi.

Teetä juodaan teen vuoksi.

Perinteisimmillään venäläinen tee on samovaarissa haudutettua vahvaa uutetta, joka laimennetaan kuumaan veteen ja nautitaan teelasista hillon kanssa. Pussiteet ovat kuitenkin ajamassa samovaariteen ohi, ja paikallisissa supermarketeissa pietarilaisten ostoskärryihin näyttää eksyvän mustan irtoteen sijaan lähinnä Liptonin kausimakuja. Kahviloissa käytäntö vaihtelee, joten teen ystävän kannattaa tilatessaan varmistaa, onko paikan tee eli Чай [chai] brändättyä pussiteelitkua vai kunnollista hauduketta.

Teeperinteen modernisoitumista erikoisempaa on ollut kuitenkin huomata, että vaikka perinne muuttuu, teen kittaaminen ei ole kadonnut venäläisten arjesta minnekään, päinvastoin: kansainväliset yritykset ovat katumainoksiaan myöten joutuneet sopeutumaan maan tapaan juoda teetä aina ja kaiken kanssa. Subway mainostaa näkyvästi teen sisältäviä menujaan ja amerikkalaisuutta henkivissä pikaruokaravintoloissa tyypillinen näky ihmisten tarjottimilla on hampurilainen, ranskalaiset ja – valtava saavillinen teetä.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Чашку чая, пожалуйста – Maa, jossa mäkkärissäkin tilataan teetä

  1. Vau, Miten ihana blogi sinulla on! Ihan rupeaa kadehdituttamaan, etenkin kun itsellä ei ole oman blogin tai kirjoittamisen suhteen ajatuksen ajatusta. JA vielä semmoinenkin asia, että sinulla on ihana kahvimuki, keramiikkaopettajani Terhin käsialaa (?) ellei joku muu ole kopioinut! Rupean nyt seuraamaan Venäjän seikkailuasi 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos miabenita kommentistasi ja tervetuloa seuraamaan Pietarielämää (:

      Enpäs tiennytkään tuon rakkaan koiramukini alkuperästä mitään, olen saanut sen useampi vuosi sitten lahjaksi kummisedältäni. Tulipa jälleen todistettua maailman pienuus!

      Tykkää

      1. En ole varma, mutta mikäli pohjassa on merkintä Terhi Mickelsson tai vastaavaa pumerkki, niin muki on hänen tekemä. Ne ovat ihastuttavia 🙂

        Tykkää

      2. Aamukahvit (x2, vai oliko se kolme) juotuani käänsin kupin ympäri ja joskus askarruttaneiden kirjainten MIC arvoitus ratkesi (:

        Vautsi, maailma vaan ON pieni paikka.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s